Tarina kahdesta narratiivista – Ulinaa työttömyydestä

Kuluneella viikolla on käynyt useasti mielessä lähteä poliittisesti sitoutumattomaksi satiristiksi seuratessani median vyörytystä. “Noin viikon uutiset” saavat varmasti loputtomasti materiaalia Susanna Kosken ja Laura Huhtasaaren tapauksista. Olisihan se helpompaa, ei tarvitsisi miettiä sen kummemmin tekstin tavoitteita tai järkevyyttä, senkun painaisi vain huumoria paperille. Veri vetää kuitenkin liikaa siihen, että haluan teksteilleni jotain muutakin vaikuttavuutta kuin vain kevyttä läpsytystä.

 

Voidaanko Kosken tapauksesta sitten oppia mitään järkevämpää vai riittääkö vain keskustelu empatiasta?  Tere Sammallahti kiteytti aika hyvin kaikki ajatukseni tapauksesta yhteen blogissaan sanomalla : “Markkinaliberaaliin ajatteluun kuuluu olennaisena osana ajatus siitä, ettei kenenkään pitäisi joutua rajoitteidensa takia täysin ulos työelämästä tai muuten mielekkäästä ja aktiivisesta arjesta, vaan jokaiselle voi löytyä kykyjensä mukainen toimi, kunhan työmarkkinoiden annetaan toimia mahdollisimman vapaasti. Ja jos kaikesta huolimatta yksilö ei voi huolehtia itsestään taloudellisesti, niin sitten yhteiskunta tulee hätiin ja takaa tarvittavan määrän apua.” – Ei tämä nyt ajatustasolla niin vaikeaa ole, käytännössä tietenkin täysin eri asia.

 

Mitä me voimme siis tehdä politiikassa parantaaksemme työttömien töihin pääsyä. Ensiksi täytyy hyväksyä, että meillä on paljon erilaisia työttömiä. On heitä jotka etsivät aktiivisesti töitä, heitä jotka eivät oikeastaan halua töihin ja heitä jotka killuvat kannustinloukussa. Kaikki nämä erilaiset työttömät tarvitsevat eri työkaluja päästäkseen töihin. Kannustinloukun purkamiseen mm. Vihreiden Osmo Soininvaara on kirjoittanut palkkaerojen luomisesta matalapalkka-aloille, jotta yksittäisten työntekijöiden kilpailullinen asema paranisi. Tämä kannustinloukku ei ole siis ainoastaan oikeiston huutelema meemi vaan ihan puhdasta talouden realismia, joka ylittää puoluerajat. Minä ratkaisisin ongelman työmarkkinoiden vapauttamisella, kun Soininvaara rakentaisi tulonsiirtohimmelin. Puolivoittoa kuitenkin, kun tavoite on sama.

Matkalla työttömästä pitkäaikaistyöttömäksi on myös useita ongelmia, joihin yhteiskunnan on vain edullisempaa tarjota apua, kuin passivoida työtön kotiin pelkästään maksamalla työttömyysturvaa. En nyt puhu aktiivimallista, koska mielestäni kyseessä on onneton kompromissi, joka ei täytä mitään tavoitteita mitä sen tarvitsisi täyttää. Puhun mielenterveyspalveluista, kuntoutuksesta ja yksilön työelämän edellytysten parantamisesta. Tämä ei tarkoita konsultteja eikä työkkärin aktivointikursseja, vaan aivan täysin yksilön omaa hyvinvointia ja koulutusta edistäviä ratkaisuja. Valitettavasti tämäkin vaatii usein keppiä ja porkkanaa, eli meidän pitää käydä keskustelu siitä, kuinka apua tarvitsevat saadaan ohjattua hoitoon tai kouluun ja kuinka tätä tullaan tarjoamaan.

 

Puhumme myös paljon siitä kuinka pitäisi saada lisää lapsia Suomeen, mutta kenelläkään politiikassa ei ole vain järkeviä ehdotuksia siihen. En edes laske Antti Rinteen kolmas Suomelle -meemiä järkeväksi ehdotukseksi, koska onhan se niin typerä. Syntyvyyteen, työmarkkinoiden terveyteen ja yksilön hyvinvointiin kun on selkeästi yksi ratkaisu ja se on nuorten aseman parantaminen yhteiskunnassa. Tämän ei tarvitse tarkoittaa tulonsiirtohimmeileitä, vaan ihan puhtaasti aiemmin mainittuja toimia. Palkkaeroja aloitustason töihin, työsääntelyn purkamista ja avun tarjoamista niille, jotka meinaavat tippua yhteiskunnasta.

 

Minua harmittaa tässä suunnattomasti median rooli keskustelun portinvartijana. On ikävä lukea “Timppa on sossurotta ja tykkää siitä” -laatuisia artikkeleita ja niiden vieressä kovaa tekstiä siitä kuinka työttömyysturvasta ei saa leikata. Kyllä, työttömyysturva on tälläkin hetkellä pieni, mutta Timppa nyt on yhteiskunnan loinen, joka tarvitsee asennemuutoksen. Siitä ei pääse ylitse eikä alitse. Keskustelisin paljon mieluummin mediassa siitä kuinka urapolkuja luodaan ja puhuisin nuorten kanssa kuinka on kannattavaa tehdä aikainvestointeja koulutukseen ja matalapalkkaisiin töihin, jotta pääsisi juuri siihen hommaan mikä itseä kiinnostaa.

Se on ihmeellistä kuinka meillä on useita eri puolueita läpi poliittisen spektrin ja dialogi on silti polarisoitunut tarinaksi kahdesta ääripään narratiivista. Se kiteytyy keskustelussa Susanna Kosken ja pitkäaikaistyöttömän kohtaamisesta.

 

SebastianStenfors
Kokoomus Oulu

Pohjois-Pohjanmaan äänekkäin nuori yrittäjä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu