Välisana Ulinaa politiikan katsomosta

Kontekstilla ei ole merkitystä? - Ulinaa sitseistä ja sortorakenteista

Maailmalla on saatu viimeisen vuoden aikana ajatus siitä, ettei tilanteella tai tarkoituksella, jossa sanot asian ole merkitystä sanottuun asiaan. Tästä uutisointi alkoi isommassa mittakaavassa Felix Kjellbergin, tutummin PewDiePien, rasismisyytöksistä, jossa hänet kuvattiin natsiksi ottamalla kasa irrallisia vitsejä hänestä fasistina. Odotamme tämän shown loppuhuipennusta, kun Mark Meechan, eli Count Dankula, saa tuomion luokkaavasta käytöksestä. Count Dankulahan siis opetti koiransa vastaamaan roomalaisella tervehdyksellä ja olemaan innoissaan kuullessaan lauseen “Gas the Jews”. Kyseessä oli shokkihuumori, mutta oikeus katsoi, että kontekstilla ei ole merkitystä sanottaessa “Gas the Jews”. Tällöin esimerkiksi tämä teksti on nykyisen skotlantilaisen oikeuskäsitteen mukaan tuomittavaa liian loukkaavana.

 

Miksi puhun tästä nyt? Näyttää siltä, että meidän suomalaisessa lintukodossamme halutaan larpata perässä. Meillä ei ole historiallista suurta siirtomaata ja olemme lähinnä olleet niitä orjia, joita esimerkiksi ruotsalaiset ovat historiassa alistaneet. Ulkomailta tutut argumentit valkoisesta alistamisesta eivät sovi siis oikein suomalaiseen yhteiskuntaan. Ennen kuin joku kerkeää kommentoimaan, niin kyllä, saamelaisilla on ollut heikommat oikeudet historiallisesti Suomessa ja jotain eugeniikkaakin taidettiin tutkia ruotsalaisten kanssa samoihin aikoihin. Nykyiset argumentit siinä keskustelussa eivät kuitenkaan tähtää kansojen tasa-arvoistamiseen, vaan esimerkiksi Twitter-keskusteluissa elää lähinnä ajatus saamelaisten ja suomalaisten täydestä eriyttämisestä. Kummallisesti tällaisen ajatuksen soihdunkantajina toimivat yleensä suurkaupungeissa asuvat saamelaiset, joilla on romanttinen kuva nomadisesta porotaloudesta.

 

Yle (https://yle.fi/uutiset/3-10134306) uutisoi loukkaavasta sitsi-perinteestä. Ajatetella, vuonna 2018 joku oli maalannut naamansa mustaksi ja mennyt esittämään Hollantilaista joulupukin apuria, joka muuten sattuu olemaan musta. Myöskin paikalla oli laulettu rasistisia sitsilauluja, jotka ilmeisesti olivat niin saatanallisia säkeitä, ettei edes Yle voinut niitä juttuunsa painaa. Nokkela nettietsivä löysi ne kuitenkin alkuperäisestä Jylkkärin jutusta ja tässäpä ne nyt ovat:

 

Kun mä kuolen natsilippuni sä saat
Kun mä kuolen natsilippuni sä saat
Koska olen Halla-aho enkä n——–ä taho
Kun mä kuolen natsilippuni sä saat

 

Kaikki varmaan osaavat lukea tekstissä pilkattavan Jussi Halla-ahoa, eikä vannottavan valaa hakaristilipulle. Sitsiperinteelle vieraammille henkilöille vähän maistiaisia omista sitsikokemuksistani. Siellä lauletaan usein Karjalaan marssimisesta, venäläisten huonoudesta ja ihannoidaan ruotsalaisia. Jonkun kerran olen myös Vöyrin marssin kuullut laulettavan tai muita sotalauluja. Myös ainakin kauppatieteen perinteessä seisotaan tuoleilla haalarit kintuissa laulaen Celine Dionia. Tämän lisäksi osallistujat ovat yleensä melko hirveässä humalassa. Sitsit sisältävät siis loukkaavaa tavaraa sieltä sun täältä ja ovat yleensä melko järkyttävää... perseilyä.

 

Pitäisikö koko homma siis vain lopettaa? Ei missään nimessä. Kyseessä on yhteisöllinen, huumoria täynnä oleva tapahtuma, jota kovimmat “sitsaajat” rakastavat. Kontekstilla on suuri merkitys nimenomaan sitsikulttuurissa. Jos uskoisin hetkeäkään blackfacejen, natsijuttujen tai ryssittelyjen tarkoituksena olisi ainoastaan loukata, olisin lopettanut osallistumisen sitsikulttuuriin ensimmäisen sitsini jälkeen. Kyseessä on kuitenkin vain perinteistä kumpuavaa yhteistä hauskaa, jossa on hieman me vastaan te -asetelmaa ja jokaista todennäköisesti loukataan jossain vaiheessa iltaa, mutta kyse on ennen kaikkea huumorista ja hauskanpidosta.

 

“Vähemmistöryhmiä pitää huumorissakin käsitellä varoen, heitä sorsitaan jo muutenkin. Tämä ei tarkoita, etteikö vähemmistöjä voisi käsitellä huumorin keinoin, mutta siinä täytyy huomioida se, että he ovat jo muutenkin sortorakenteiden kohteena, Forsgrén sanoo.” Minkä sortorakenteiden? Foliohattua voi alkaa kiristämään kun alkaa miettiä kaikkia niitä keinoja millä "instituutiot" yrittävät meitä sortaa. Ancapille verotus on sortoa, Beta-urokselle Tinder on sortoa ja kommunistille vapaa markkinatalous on pahimman luokan sortoa. Yksilötasolla meidän lait ovat kuitenkin luotu tasa-arvoisuuden periaatteen mukaan ja koettu sorto on täysin yksilöllistä etniseen taustaan tai sukupuoleen katsomatta. On täyttä hulluutta alkaa ryhmitellä ihmisiä sen mukaan ketä täytyy kohdella varoen ja ketä ei. Jokainen meistä kuuluu useaan ryhmään ja pelkän ihonvärin tai vaikka seksuaalisen suuntautumisen kautta itsensä määrittely on pahimman luokan rasismia.

 

Jos määrittelisin itseni vaikka vain valkoisena heteromiehenä, kokisin sortoa avioeroprosessissa, koulutuksessa ja vankilajärjestelmässämme. Onneksi olen kuitenkin yrittäjä, tietokonenörtti ja hieman tuota mahaakin on alkanut kertyä niin voin kokea näiden “sortorakenteiden” täyden spektrin ja nauttia itsestäni täysin yksilönä.


 

Bonus:

 

Tässä hieman lisää loukkaantumisen aiheita. Eliittikumppani.fi sponsoroi sitsejä joihin otettiin vain kauppa- ja lääketieteen opiskelijoita. Eräiden sitsien teemana oli “elämäm koulu”, jossa parodioitiin lähinnä ammattikoululaisia. Kylterit laulavat erään laulun säkeistössä, ettei diplomi-insinöörillä ole ystäviä. “Siirtomaa”-teemalla on järjestetty sitsit ja ensi viikolla Oulussa järjestetään “bensalenkkari” -bileet.

 

Noista pitäisi saada pari kohua aikaan, jos alkavat aiheet loppua.










 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Olkoon sitsien ainoa sallittu esitys tämä Aleksis Kiven sielunmaisema:

Mi ikävyys,
mi hämäryys sieluni ympär
kuin syksy-iltanen autiol maall?
Turha vaiva täällä,
turha onpi taistelo
ja kaikkisuus mailman, turha!

En taivasta
mä tahdo, en yötä Gehennan,
enp' enään neitosta syliini suo.
Osani vaan olkoon:
tietämisen tuskast pois,
kaik' äänetön tyhjyys olkoon.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Uudempaakin kamaa on tullut. Mm yksi omista suosikeistani:

Kun kylterit ja taikurit Ne otaniemeen tuodaan Suvaitseva ilmapiiri Jäynäämällä luodaan Hurahuhhahhei Kulttuuria konstikasta Saavat Aaltoekonomit Pitää tukkinsa

Herrakerhon wappulehdet Nostaa puheen vilkkaan Ja täffän alikulun bommaus Kusee omaan nilkkaan Hurahuhhahhei Vihatirpan Roviolla Kypsyy sovinistisiat Seiväs suolessa

Teinibileet uhkaavat Jo lintukodon rauhaa Ei kattobaarin ämyrit oo Ainoot jotka pauhaa Hurahuhhahhei Kiehuu koko kylä kallis Jonnet kodinturvajoukko Pistää vastuuseen

Pikkuhousut katoaa Kuin wappusiman laatu Havaintoja kertyy Muttei kiinni konnaa saatu Hurahuhhahhei Silpoo saunojien stringit Huutaa protestoijat Lingerien puolesta

Kesäisin ne toimittajat Hakee skuuppirautaa Ja työstää lööpin laulusta Kun joku nussi nautaa Hurahuhhahhei Satiiri on taitolaji Lauluwikin käyttäjille Kriisipäivystys

Syksyllä kun värikästä Verta saapuu niemeen Ja huomataan jo hymnin sanat Menneen iät pieleen Hurahuhhahhei Ei saa neekereistä laulaa Vaikka sielu sysimusta Tupsukansalla

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Surullista, jos korkeakouluopiskelijalla on luetun/kuullun ymmärtäminen tuolla tasolla. Kieltämättä tuo kyseinen uusiosäkeistö on roisi ja sen voi varmasti kokea loukkaavanakin, jos sattuu olemaan Jussi Halla-aho. Ymmärtämättä minulta jäi vain minkä siinä voisi tulkita rasistiseksi? Vaikea uskoa että kenellekään jäisi pilkan ja halveksunnan kohde epäselväksi, muuten kuin tahallisella väärinymmärtämisellä.

Toimituksen poiminnat